keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Huivi ja huurrekuvia

Viikonloppuna oli soitteluita, mutta ennätin kuitenkin jotain näprätä. ;) Tämä huivi on ihanan pehmeää ja laskeutuvaa neuloskangasta. Mukava pitää asusteena. :)

Sunnuntaina oli vesisateen jälkeen yllättäen vähän kylmempi päivä. Kukkapenkki oli kauniissa kuurassa. Joskin nyt on ollut jo monta päivää noin viisi astetta lämmön puolella...


Sunnuntaina värkättiin isännän kanssa myös tämmöiset lyhtytelineet vanhoista seipäistä. Niistä tuli nätit, mutta meillä on niin pieni piha, etteivät pääse oikeuksiinsa. :(

maanantai 16. marraskuuta 2009

Viikonlopun puuhasteluja

Viikonloppuna tilkkupeittoni näki vihdoin päivänvalon. :) Mutta kiitos siitä kuuluu kyllä äidille. Tässä taannoin sommittelimme yhdessä peiton tilkut oikeaan järjestykseen ja äiti kysäisi, haittaako minua jos hän joutessaan ompelee jotain kokoon. Annoin luvan ja nyt kun eilen menimme käymään niin tämä ihana odotti meitä valmiina!! :)


No, itse asiassa tästä piti tulla soittohuoneen sänkypeitto ja vielä sinisävyinen(!) mutta sorruin kuitenkin taas väreihin. Levitimme peiton makuuhuoneeseen, koska vanha päiväpeitto oli jo niin kulunut ja ratkeillut. Tarkoitus olisi keväällä tehdä toinen vähän "romanttisempi" joka olisi sitten oikein tarkoitettu tänne makkariin. ;)



Viikonloppuna valmistui myös uusi paita. Tämä on ihan peruspaita, mutta minusta tuo kauluksen kikka oli ihan kiva. Vähän erilainen. :)


Aamulla sitten päättelin yhdet "reissusukat". Sellaiset ne on siksi, kun olen kutonut ne suurimmaksi osaksi automatkojen aikana. Sukankutominen onkin jäänyt nyt muuten vähän vähemmälle. Yritin muuten etsiä tätä lankaa, että olisin kokeillut värkätä siitä villapaitaa tai -takkia, mutta sävy on vissiin lopetettu jo. Toki tuommoista siniraitaista löytyy, mutta ei ihan just näillä sävyillä.


lauantai 14. marraskuuta 2009

Leipomuksia

Nyt olen viime aikoina innostunut taas leipomaan. Viime viikolla tein vanilja-karpalomuffinsseja ja suklaamuffinsseja, joista viimeisen ehätin kuvaamaan ennen kuin se katosi parempiin suihin. ;)

Tänään leivoin piparimuffinsseja, joiden reseptin löysin Eben sivulta.
Hih hih, koristelua pitää vielä opetella, mutta maku on kyllä hyvä. ;)

perjantai 6. marraskuuta 2009

Joulufiilistelyjä odotettavissa

Sorruin sitten tilaamaan taas Kotiliedeltä kirjan. :) Ihana joulukirja saapuikin tässä männä päivänä, mutta en ole vielä ehtinyt tutkia sitä. Jospa nyt tänä iltana istahtaisin alas ihan asiasta tehden tämän ihanuuden takia. :) Tilaajalahjana tuli myös pikkuinen piparkakkukirja. Johan tässä kohta tontuttaa kun näitä selaa! *<:o)


Sitten väkersin loppuun myös nämä joskus aloittamani kaurasydämet. Sydämen voi laittaa mikroon tai pakastimeen riippuen siitä tarvitseeko viilennystä vai lämpöä. :)

torstai 5. marraskuuta 2009

Ihania "koevaatteita"

Piirtelin tuossa toissa viikonloppuna uusia kaavoja. Äiti yllätti minut ihanasti, kun hän oli tekaissut kaavoillani hienon koepaidan ja -tunikan. :) Vaatteet ovat "koekappaleita" siksi, kun en ollut ihan varma sopiiko tunika ylleni. Monet vastaavat näyttävät ylläni äitiysvaatteilta, mutta tämä oli aivan ihana! :)
Samoin tuo paita, minua arvelutti siinä hihansuiden röyhelöt, kun en ole oikein röyhelötyyppiä ;)
Tunikassa oli muuten kivana yksityiskohtana hiukan pyöristetyt taskut. Ne eivät oikein erotu tuossa isossa kuvassa.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Juttukeikoilla nähtyä

Käsityöt on nyt hetkeksi jääneet kun on tämä "kulttuurikausi" nyt meneillään. :) Meillä on täällä musiikkiviikot ja olen käynyt muutamassa konsertissa taas kerran toimittajan ominaisuudessa. Tänään on vuorossa Pekka Kuusisto. Ohjemistossa on mm. Vivaldin vuodenajat uutena sovituksena, joten odotan innolla konserttia. :)
Viime viikolla tuli käytyä Lauri Tähkän ja Yölinnun konserteissa. En sitten haastatellut artisteja kun lupa oli kirjoittaa vain lyhyet jutut. ;)