perjantai 4. syyskuuta 2009

Epätoivon syövereissä...

Hups, onpas taas vilahtanut monta päivää kuin huomaamatta. Olen itse asiassa ollut lomalla keskiviikosta lähtien ja vielä ensi viikonkin. :) Illat ja päivät on hurahtaneet perunannostossa ja sienestyksessä. Tänä syksynä on mahtavan paljon sieniä! :) Itsehän en oikeastaan osaa (enkä uskalla) poimia muuta kuin tuttuja rouskuja, mutta niitäkin on riemastuttavan paljon. Tähän mennessä on poimittu ainaskin kuusi ämpäriä ja huomen aamuna lähdetään heti aamun valjettua hakemaan lisää. Kultani nimittäin kävi tarkkailemassa puolukkapaikkoja. Niitä ei oikein ollut löytynyt, mutta kangassieniä oli sen sijaan ollut ihan ruskeana mattona. :) Osa sienistä on pantu pakkaseen ja osa suolattu. Niistä saa talvella kaikkia herkkuja.
Eilen illallakin käytiin sienessä, mutta hiukkasen pelotti kun metsässä oli suhteellisen tuore karhunjälki. :O Minä olin ihan hysteerinen ja puhuin isolla äänellä ja lauleskelin, jotta karhu kuulee että me ollaan tulossa. ;) Ei sitä näkynyt ja sienisaalis oli ruhtinaallinen. Mutta metsässä, jossa käytiin, asusti nalle viime syksynäkin. Saattaahan se olla siellä, ajatteli varmaan, että nyt se kiljukaula taas tulee, lähdempä hetkeksi vähän kauemmas. ;)
No, otsikko ei kuitenkaan juonna tuosta, vaan tämänpäiväisestä siivousoperaatiosta. :P Tekisi mieli tilata roskalava ulko-oven eteen ja mättää suurin osa kaappien sisällöstä sinne!!! Onko muilla sellaisia ongelmia, että joka paikka tursuaa kaikkea kummaa roinaa jota tulee hamsteroitua, ja jota ei muka jostain syystä raaski heittää pois? Tänään kävin läpi muistolaatikkoni. Jotain sieltä jo lähtikin sellaista, joka ei enää sykähdyttänyt, mutta tarvitsenko tosiaan yli 20 vuotta vanhoja teinikalenterejani? Entäs käytettyjä konserttilippuja? Lasten oman kirjakerhon kunniakirjaa vuodelta -78? Vissiin, kun en heittänyt niitä vielä pois. :)
Samoin iskin myös rumpunuotteihini, jotka olivat ihan sekaisin. Lajittelin ne ja tuloksena oli neljä kansiota nuotteja ja muutama kokonainen opus, joissa paneudutaan muun muassa xylofonin soiton ja pikkurumputekniikan saloihin. Hip hei, en oo kunnolla kapuloihin koskenut (mihin tämä ihmisen aika karkaa) viime toukokuun jälkeen. Tuli mieleen sekin, että soitanko niitä kaikkia vielä joskus? No, soittotahti rivakoituu kun puhallinorkesteri alkoi tiistaina. Tekniikka oli niin kesäterässä, että pitänee alkaa jollekin, jotta kehtaa toistekin mennä sinne. ;)
Nyt yritän pistää uutta jytkyä projektiini, jossa aion käydä kaikki kaapit ja laatikot ja romukasat läpi niin, että jouluna minulla on ihana ja järjestyksessä oleva koti. :) Jos koettais käydä ainaskin laatikon päivässä läpi? Vai tilaisko vaan sen roskalavan? :)

3 kommenttia:

  1. Miten tuo kirjoittamasi kuulostaa niin tutulta? Mullakin vielä teinikalenterit tallessa, reippaasti yli 20v vanhoja -tuli mieleen, että mitähän minäkin niillä oikein teen. Myös ala-asteaikojen päiväkirjat taitaa olla tuolla laatikossa, joka pitäisi käydä lävitse. Ja mitä kaikkea sitä onkaan säilyttänyt?!? huh-huh. Mulla on jo se "roskalava" pihalla eli mies laittoi peräkärryn varaston oven eteen, jotta tyhjentäisin varaston siihen -miksi minä, sillä on siellä hänenkin roinaa ja erityisesti tyttären roinaa, joka on muuttanut pois kotoa ....
    Ryhdyin minäkin sitten blogisi lukijaksi. Meillä kun tuntuu olevan paljon samanlaisia harrastuksia.

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa vaan mukaan Tellu. :) Kiva kun sinäkin pyörähdät täällä. Olenkin ilahtuneena todennut, että lukijoita on ainakin kuusitoista. ;)
    Pitäiskö meidän muuten raaskia jo luopua niistä teinareista? ;) Jos otetaan yhteinen projekti ja heitetään molemmat omamme pois? :)

    VastaaPoista
  3. Minä heitin teinarit roskiin viime muuton yhteydessä. Tosin raahasin ne tänne uuteen kotiin ja heitin sitten vasta pois. Yhtään en ole niitä kyllä kaivannut.

    VastaaPoista