lauantai 26. heinäkuuta 2014

Kirsikan säilöntää


Olen erityisen perso kirsikoille ja kun näitä herkkuja ei saa talvella, tapaan pakastaa niitä jonkin verran.

Löysin Sirpa Talkan kirjasta Makeaa ja suolaista puutarhasta tosi hyvän kirsikan pakastus-ohjeen, jota muutin ihan pikkuriikkisen. Käytännössä vähensin sokeria. Mutta tällä onnistuu:

Kirsikoiden pakastaminen:
1 litra vettä kiehuvan kuumana
2-5 dl sokeria (minä laitoin vain kaksi)
½ tl askorbiinihappoa

Kiehauta vesi ja mausta se halutessasi kanelilla, kardemummalla, sitruunamehulla tai vaniljalla. Itse olen laittanut 2,5 tl vanilliinisokeria tai vaihtoehtoisesti 1,5 tl aitoa vaniljasokeria, joka on vähän voimakkaamman vaniljaista kuin vanilliinisokeri.
Jätä liemi jäähtymään ja puhdista sillä aikaa kirsikat. Tämä liemi sopii muuten muidenkin hedelmien pakastamiseen. Puolita kirsikat (tai lohko hedelmät) pakasterasioihin.
Kaada jäähtynyt liemi rasioihin ja jätä vedelle laajentumisvaraa.



Kirsikoita taisi olla pari litraa (en ole ihan varma kun osa niistä päätyy peratessa suuhun) ;) mutta litran nesteannoksesta tuli juuri sopivasti kuuteen rasiaan. Itse tykkään syödä näitä talvella herkkuna maustamattoman jogurtin ja sokerittoman myslin kanssa, mutta tokihan näitä voi käyttää myös leivontaan. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti